Varuboden-Osla

Emkine on pakottanut katsomaan työhyvinvointia uudesta näkökulmasta ja kyseenalaistanut vanhoja toimintatapoja.

– Paula Pajunen, henkilöstöpäällikkö

Lähtötilanne

Varuboden-Osla, VBO, on Suomen vanhimpia osuuskauppoja, jolla on yli 60 kauppaa, huoltoasemaa ja ravintolaa läntisellä ja itäisellä Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2011 Porvoon seudun Osla ja Kirkkonummen Varuboden fuusioituivat Varuboden-Oslaksi ja valtavan fuusion sekä tehostamisohjelman seuraukset näkyivät heikentyneessä työtyytyväisyydessä ja kasvavissa sairauspoissaolojen määrässä. ”Ennen Emkinen mukaantuloa yhteistyö työterveyshuollon kanssa oli hajanaista. VBO:lla ei ollut syvää asiantuntemusta työterveyshuollosta ja palvelun hinta tuntui koko ajan kasvavan. Tässä tilanteessa Emkinen tarjoama ulkopuolinen ja puolueeton arviointi tuli todella tarpeeseen”, sanoo henkilöstöpäällikkö Paula Pajunen.

Pajunen sanoo, että suurin ongelma, jota lähdettiin ratkomaan, oli kuilu työterveyden palveluntuottajan ja esimiesten välillä. Esimiehet eivät olleet tietoisia oikeuksistaan eikä kommunikointi työterveydenhuollon kanssa toiminut. ”Toinen konkreettinen kysymys oli lasku. Mistä me maksoimme”, jatkaa VBO:n hallintojohtaja Anne Schneider.

Ratkaisu

VBO:n ja Emkinen yhteistyö aloitettiin vuonna 2016 käymällä läpi työterveyshuollon sopimukset sekä rahavirrat ja optimoimalla palvelusopimus. Nopeasti huomattiin, että palvelusopimuksessa oli vaikuttamattomia sisältöjä. Esimerkiksi työhöntulotarkastukset jätettiin pois, kun ne eivät tuoneet lisäarvoa uuden työntekijän aloittaessa. Lisäksi esimiehille ja palveluntuottajalle järjestettiin yhteisiä työpajoja, joissa yksiköiden päälliköt pääsivät kertomaan toiveistaan ja tapaamaan palveluntuottajan edustajia. ”Näissä tapaamisissa syntyivät ajatukset muun muassa kevennetystä työstä ja esimieskahveista, jotka ovat edelleen käytössä. Selkeitä asioita, joista on seurannut paljon hyvää”, toteaa Paula Pajunen.

Lisäksi ohjausryhmässä pystyttiin Emkinen mukaantulon jälkeen luomaan yhteiset mittarit, joita seuraamalla voidaan reagoida nopeasti ongelmiin ja kohdistaa työterveyspalvelut sinne, missä niiden vaikuttavuus on suurinta. Toimenpidesuunnitelmat ovat tuoneet mukanaan esimerkiksi ergonomialähettiläät ja nuorille työntekijöille suunnatun mielenterveys-chatin. ”Nyt pystymme kohdistamaan johtamisemme selkeämmin juurisyihin”, Paula Pajunen tiivistää.

Vaikutukset

Emkinen ja VBO:n yhteistyö on tuonut konkreettisia tuloksia. Sairauspoissaolot ovat vuodessa laskeneet yli kolme päivää työntekijää kohti. Lisäksi kustannukset ovat pysyneet kurissa. Merkittävä muutos on ollut kevennetyn työn runsas lisäys ja samaan aikaan on systemaattisesti lisätty työntekijöiden varhaisen tuen -mallin mukaisia keskusteluja, joissa pyritään puuttumaan työkykyä heikentäviin tekijöihin mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. ”On voimaannuttavaa, kun poissaolojen syihin päästään nopeasti kiinni ja saadaan aikaan positiivinen vaikutus”, sanoo Paula Pajunen. Hän huomauttaa, että myös työntekijöiden tyytyväisyys työterveyshuoltoon on kasvanut.

Yksi merkittävä muutos työterveysyhteistyössä on ollut toimipaikkojen esimiesten mukaan ottaminen työterveysyhteistyön ohjausryhmään. ”Esimiesten osaamistaso on noussut huomattavasti ja he ovat merkittävästi paremmin kartalla työkykyjohtamisesta kuin ennen”, Pajunen sanoo. ”Emkinen mukaantulon kautta VBO sai aktiivisen ohjaajan roolin työterveysyhteistyössä. Vaatimalla oikeita asioita saimme myös sidosryhmät aktiivisesti mukaan työterveyshuollon kehitystyöhön”, sanoo Anne Schneider.

Kokonaisuutena yhteistyö Emkinen kanssa on ollut VBO:lle tuloksekasta ja silmiä avaavaa. Paula Pajunen korostaa, että kommunikaatio Emkinen kanssa on sujunut saumattomasti. ”Emkine on pakottanut katsomaan työhyvinvointia uudesta näkökulmasta ja kyseenalaistanut vanhoja toimintatapoja.” Anne Schneiderin mukaan yhteistyö on avannut silmiä. ”Emkine tuo esiin rohkeasti oman mielipiteensä ja siihen voi luottaa yhteistyökumppanina. Systematiikka, avoimuus, rehellisyys ja toimivat mittarit työhyvinvoinnin arvioimiseksi: Tältä pohjalta lähtevä yhteistyö on jokaisen johtajan mieleen.” Yhteistyön myötä VBO:n työkykyjohtamisessa on päästy uudelle tasolle ja VBO on nyt vahvasti ”kuskin paikalla” omassa työterveysyhteistyössään.

Ota yhteyttä

Työkykyongelmat eivät ratkea itsestään. Mene siitä, missä kynnys on matalin: Apu on tämän napin painalluksen päässä.

Kaipaatko uusia ajatuksia ja ideoita? Tilaa työkykyvinkit sähköpostiisi!

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Käytämme sivustollamme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä sekä käyttöä.

Evästeet auttavat meitä räätälöimään sekä parantamaan sivustomme sisältöä ja käyttökokemusta.

Tietosuoja