Itä-Suomen yliopisto

Keskustelut Emkinen asiantuntijoiden kanssa antoivat meille eväitä työterveyshuoltoyhteistyön ja työkykyjohtamisen edelleen kehittämiseen. Koimme, että asiantuntijat olivat kanssamme samalla aaltopituudella ja yhteistyö on ollut hedelmällistä.

– Marketta Rantama, henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö

” Itä-Suomen yliopisto on 2600 työntekijän työpaikka kahdella kampuksella Kuopiossa ja Joensuussa. Työterveyshuoltopalvelujen kilpailutus on vaativa prosessi, vaikka toteutamme sen Hanselin kevennetyn kilpailun mukaisesti. Tänä vuonna toteutetussa kilpailutuksessa oli mukana Emkine, joka auttoi meitä jäsentämään tarpeemme ja toteuttamaan kilpailutuksen sujuvasti sovitun aikataulun mukaisesti. Keskustelut Emkinen asiantuntijoiden kanssa antoivat meille eväitä työterveyshuoltoyhteistyön ja työkykyjohtamisen edelleen kehittämiseen. Koimme, että asiantuntijat olivat kanssamme samalla aaltopituudella ja yhteistyö on ollut hedelmällistä.”

Marketta Rantama, henkilöstön kehittämispäällikkö, työsuojelupäällikkö, Henkilöstöpalvelut, Itä-Suomen yliopisto

Ota yhteyttä

Työkykyongelmat eivät ratkea itsestään. Mene siitä, missä kynnys on matalin: Apu on tämän napin painalluksen päässä.

Kaipaatko uusia ajatuksia ja ideoita? Tilaa työkykyvinkit sähköpostiisi!

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Työkyky on tehtävä

© 2022 Emkine Oy 

Postiosoite

Innopoli 2, Technopolis

Tekniikantie 14

02150 Espoo

Laskutus

Verkkolaskuosoite
003726000324

Y-tunnus
2600032-4

Operaattori
Maventa

Operaattorin välittäjätunnus
003721291126

PDF sähköpostilaskuosoite
26000324@scan.netvisor.fi

Käytämme sivustollamme evästeitä analysoidaksemme sivuston suorituskykyä sekä käyttöä.

Evästeet auttavat meitä räätälöimään sekä parantamaan sivustomme sisältöä ja käyttökokemusta.

Tietosuoja